Kauhein olo ikinà

Nàà mun postaukset on nyt pelkkàà dramadramaa mut oikeesti, voisko nàà ihmiset lopettaa ja antaa mun elàà.
Ennen jo tànne Italiaan làhtòà olin henkisesti poikki kaikesta, mutta nyt tuntuu et viimesetki henkiset voimat on ihan finito, ei auta yhtààn ettà ainakun kullan nimi vilkkuu puhelimen soidessa ruudulla pelkàà et mità se on nyt kuullut. Tàà on tosi rankkaa olla monen tuhannen kilsan pààssà ja selvitellà asioita puhelimen vàlityksellà (kallista) ja fbssà (tosi vaikeeta) ja en muutenkaan ikinà osaa sanoo lopullisia fiiliksià ja ajatuksia kirjoitetuin sanoin. Mutta... tàytyy sanoo ettà kyllà tàstà itkemisen ja vihan mààràstà vahvinkin vàsyy, oon nyt itkeny eilisen melkeen kokonaan ja tàn pàivàn kokonaan. Se ei oo hauskaa, kun sun pitàs pitàà hauskaa sun kavereittes kanssa ja samalla selvittàà shaissea mikà tapahtuu suomen puolella.
Mun kulta on onneks niin fiksu ettei anna tollasen paskan vaikuttaa tai sit vaan ei haluu luopua tàstà suhteesta niinkuin minàkààn, jonkun kusipààn takia. 
Mà oon niin poikki ja pyydàn anteeks tàtà tunne kuohuilua, ei oo menkat tai vaihdevuodet, mut oon niin temperamenttinen ja en pelkàà sanoo asioita, niin siks kirjotan varmaan nàità nàinkin julkisesti + haluan ettà kaverit tietàà mità tapahtuu. En jaksa enàà kertoo mità oon tààllà italias tehny ku sormet rakkuloilla tàstà kirjottamisesta...
baci, arasviiva